Lasten hyvinvointi uhattuna
Vantaan peruspalveluita on ”kehitetty” pitkään etsimällä säästöjä ja keskittämällä toimintoja isoihin yksikköihin. Lapsiperheiden palveluissa edellytetään entistä enemmän vanhempien aloitteellisuutta, mikä ei aina ole mahdollista. Surullista kyllä, eniten vanhemmuuden ja lasten tukemista tarvitsisivat työttömyydestä ja pitkäaikaissairauksista kuten mielenterveysongelmista kärsivien vanhempien perheet, jotka nykymenossa on jätetty heitteille. Ennaltaehkäisevän toiminnan alasajo alkoi, kun säästösyistä lapsen syntymän jälkeisestä terveydenhoitajan kotikäynnistä luovuttiin. Koteihin jalkautuva neuvola- ja sosiaalityö, perheen säännölliset tapaamiset ja henkilökunnan pysyvyys on tunnetusti tehokasta lastensuojelutyötä. Kotihan jo sinänsä viestittää paljon perheen jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Kuukausien jonot perheneuvoloihin
Masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden keski-ikä on 48 vuotta. Tiedetään, että mielenterveysongelmilla on taipumus siirtyä yli sukupolvien. Masennusta sairastavien vanhempien lapsilla on 2-4-kertainen riski sairastua masennukseen. Masennusjaksot ovat pitkäkestoisempia ja syvempiä, alkavat nuoruusiällä. Itsemurhariski on 5-kertainen. Ongelmilla on taipumus myös kasaantua tiettyihin perheisiin ja asuinalueisiin. Nyt lasten ja nuorten hyvinvointipolitiikka perustuu jälkikäteisiin ongelmien korjaamisiin ja kriisilähtöiseen toimintatapaan. Palveluiden alasajon vallitessa voidaan pikemmin puhua korjaamisyrityksistä. Perheneuvoloihin jonotetaan kuukausia, jolloin ongelmat ovat kehittyneet todella vakaviksi. Lastensuojelun perhetyöntekijän saaminen kotiin edellyttää kuilun partaalla olemista, esim. mielenterveysongelman lisäksi päihdeongelmaa. Perheneuvolatoiminnassa puhutaan henkilöresurssien niukkuudesta, vaikka kunta voisi esimerkiksi ostopalveluina hankkia tarvittavia palveluja.
Sosiaalityöhön tarvitaan uutta otetta
Vanhemmuuden arvostaminen saati sen tukeminen on kilpailuyhteiskunnassa jäänyt taka-alalle.
Vanhempien työttömyys ja kasvava lapsiperheiden köyhyys, työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen vaikeus ja siitä johtuva ajan riittämättömyys lapsille heikentävät lasten perusturvallisuutta, kasvua ja kehitystä. Samoin tekevät vanhempien pitkäaikaissairaudet sekä mielenterveys- ja päihdeongelmat. Lastenneuvoloihin, päiväkoteihin ja kouluihin tulisi luoda valmiudet lasten ja nuorten elämäntilanteen kartoittamiseen yhdessä vanhempien kanssa. Lasta suojaavista tekijöistä ja vanhempien mahdollisuuksista tukea lapsiaan tulisi olla valmiudet jakaa tietoa. Tällaiset tavoitteelliset interventiot tukevat perheitä ja vahvistavat vanhemmuutta. Mikäli orastavia ja jo syntyneitä ongelmia ilmenee, tulisi vanhempia ohjata avun lähteille ja järjestää ammattilaisten verkostopalavereja perheen sosiaalisen verkoston vahvistamiseksi ja vastuunjaon määrittämiseksi.
Kärjistymien odottelusta varhaiseen puuttumiseen
Tutkitusti syrjäytymisprosessin varhaiset merkit voidaan etsivällä työotteella havaita jo neuvolassa, päivähoidossa ja peruskoulun ala-asteella. Jokaisessa neuvolatoiminnasta vastaavassa perusterveydenhuollon yksikössä tulisi olla säännöllisesti kokoontuva moniammatillinen yhteistyöryhmä tukemaan perheitä, joiden vanhemmuutta verottaa pitkäaikainen sairaus tai jokin muu ongelma. Nykyään odotellaan kunnes perhe on ajautunut katastrofin partaalla. Ennaltaehkäisevää työtä ei Vantaallakaan ole nähty mahdollisena, joten siihen ei ole osoitettu erillisiä resursseja ja palvelumuotoja. Varhaisen tuen intensiiviset tukitoimet lastensuojelutoimien tarpeessa oleville perheille ovat jääneet kehittämättä.
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta sekä tilapäisesti järjestettävä lastenhoitoapu ovat tärkeitä lasta suojaavia palveluita. Näistä ei pitäisi säästösyistä tinkiä. Ennaltaehkäisevä työ on lapsen edun mukaista ja kustannustehokasta, koska se vähentää kärsimyksiä sekä kalliiden korjaavien toimenpiteiden tarvetta.
Suuria puutteita on vammaisten lasten perheiden saamassa tuessa. Avun saaminen kunnalta on vaikeaa ja se jopa evätään perusteella, että perhe jotenkin vielä selviytyy. Pahimmillaan tilanne johtaa vanhempien uupumiseen, huolenpidon ja turvallisuuden vaarantumiseen.
Alueiden eriytyminen on tuhoisaa
Vantaalla kuten muissakin isommissa kaupungeissa alueelliset hyvinvointierot ovat kasvamassa. Peruspalveluiden keskittäminen isompiin yksikköihin, kauas niitä kipeästi tarvitsevien asukkaiden lähettyviltä, tukee alueellista psykososiaalista eriytymistä yhä vahvemmin. Toisin kuin nykyisin tehdään, kehitys tulisi ottaa vakavasti huomioon sosiaalityön ja perusterveydenhuollon toimintamalleissa moniongelmaisuuden kasvun, ongelmien vaikeutumisen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi.
Pirjo Kovanen
psykiatrinen sairaanhoitaja ja perhetyöntekijä
